sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Elämäni ilman kännykkää

Moni varmaan tietääkin, että olen todella pahasti addiktoitunut kännykän käyttäjä. Jokapäiväisessä käytössä on kaikki kännykän kamerasta turhimpiin kalja-sovelluksiin ja jos se ei riitä niin löytyy feissarimokat ja muut vastaavat netin pikavalikosta. Onkin ollut kova isku olla kohta jo viikko ilman toimivaa puhelinta. Some-Kajtsu onnistui hajottamaan kännykän pari viikkoa takaperin ja nyt vajaa viikko sitten varapuhelimen. Mikä parasta, että varapuhelimen varapuhelinkaan ei toimi.

Olo on ollut kuin 90-luvulla. Jos on halunnut nähdä kavereita, on pitänyt mennä oikein oven taakse pimpottelemaan ovikelloa. Pettymys on tietenkin ollut kova jos kukaan ei ole ollut kotona. On myös ollut hyvä pysyä sovituissa aikatauluissa. Ei ole oikein voinut soittaa viime hetkellä, että nähdäänkin toisessa paikassa tai, että olen vartin myöhässä.

Ei voinut myöskään viikonloppuna soitella ja tarkistaa, että onko siellä bileissä millainen meininki ja kannattaako mennä paikalle.

On ollut toisaalta hyviäkin puolia. En ole pitkästä aikaa ollut jatkuvasti tavoitettavissa. Ei kavereiden kännipuheluita yöllä tai turhanpäiväisiä whatsapp-groupchat viestejä. On ollut huomattavasti leppoisampi olo eikä ole koko ajan niin hektinen fiilis.

Kavereiden kanssa hengatessa on kyllä tullut aika outo olo, kun muut kaivavat ne puhelimet esiin kun itse koittaa pitää keskustelua yllä. Onko sitä itsekin aina noin ärsyttävä kun muut juttelevat? Jatkuvasti nenä kiinni puhelimessa.

Saan alkuviikosta puhelimen takaisin korjaamolta ja toivottavasti puhelimenkäyttöni muuttuu edes hieman passiivisemmaksi. Toisaalta voi olla, että kaikki on taas ennallaan alle viikossa kun vauhtiin pääsee ja instagram ja twitter vie taas mielenkiinnon oikeasta elämästä.





Nuo kuvat ei muuten liity mitenkään koko juttuun. Kuopiossa vain oli siistit kelit tänä viikonloppuna.

Hauskaa alkavaa viikkoa.

Kajtsu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti