tiistai 21. tammikuuta 2014

Kajtsu 3.0

Jos mä oisin sanonut pari vuotta sitten, että aloitan harrastamaan juoksua, mulle olisi naurettu päin naamaa ja olisi ollut itselläkin pokassa pitelemistä. Mun mielestä juokseminen on aina ollut täysin perseestä. Siinä ei vaan ole mitään järkeä, urheilla voi monella muulla tavalla ja eritoten monella mielekkäällä tavalla.

Nyt tuntuu olevan kuitenkin toinen ääni kellossa. Aloin ensimmäisen kerran lämmetä ajatukselle toissa kesänä, kun pari kaveriani kävi kiskomassa Helsinki Maratonin. Ne oli niin fiiliksissä maalintulon jälkeen siitä koko hommasta, että ajattelin, että tuossa on pakko olla jotakin hyvää.

Lähes puolitoista vuotta myöhemmin olin kypsytellyt asiaa tarpeeksi ja eräs aamu sen päätin, että pakko ostaa ne juoksukengät ja vieläpä ensimmäiset lenkkarit sitten ala-asteen, jolloin niitä pidettiin tietenkin koko ajan kuten tapana oli. Päätöstä myös vauhditti se, että uuteen saliohjelmaani oli lisätty intervalli-juoksuharjoitus kerran viikkoon (kiitosta vaan Erssu...not).


Tiesin, että alku tulee olemaan haastavaa ja vittumaista ja sen takia panostinkin kaupan kalleimpaan kenkäpariin, ihan vaan siltä varalta, että juokseminen ei ekan lenkin jälkeen innosta, mutta kun on rahaa työntänyt hommaan tarpeeksi, niin onhan sitä nyt pakko jatkaa.

Aloitin koko touhun heti joulun jälkeen ja kohta on melkein kuukausi takana. En ole ihan hirveästi uskaltanut revitellä, ettei jalat hajoa. Mutta tänään oli ensimmäinen kerta kun tunsin, että nyt on kehitystä tapahtunut ja oli aika voittaja fiilis, kun vaan jaksoi ja jaksoi. Tämähän se motivoi jatkamaan entistä tiheämpään tahtiin. Kehitys tuntuu hyvältä.

Tavoitteina, olisi, että kesään mennessä jaksaisi vetää pitempiäkin lenkkejä ja että tuo juoksu alkaisi tuntua enemmän luonnolliselta. Mitään maratoonaria en itsestäni halua, mutta olisi mukavaa jos saisi juoksusta yhden uuden treenimuodon itselleen, koska loppujen lopuksi, mikäs sen helpompaa kuin laittaa kengät jalkaan ja lähteä ulos.


Koska oon niin kämänen juoksija, niin painelen menemään vaan
öisillä poluilla poissa muitten katseilta.

Kerron taas jonkun ajan päästä olenko luovuttanut vai innostunut lisää.

K

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti