Uuniin osa 2

Maanantain kunniaksi ajattelin, että on hauska hieman taas tylyttää jokin ilmiö maanrakoon. Kun aloitin tämän juttusarjan nimeltä Uuniin, sain äärimmäisen hyvää palautetta ja siitä tuli itselle niin hyvä mieli, että pakko tuottaa lisää tälläistä sisältöä.

Kuten aikasemmassakin kirjoituksessa mainitsin, ei kaltaiselleni positiiviselle nuorukaiselle tule vastaan kauhean monia asioita, jotka alkaisi hirveästi mieltä painamaan ja sylettämään. Nyt kuitenkin menneenä viikonloppuna törmäsin johonkin täysin vastenmieliseen ilmiöön. Olen tämän ilmiön olemassa olosta ollut kyllä jo pitkään tietoinen, mutta nyt kun se varsinaisesti kosketti omaa elämääni, on siitä vain pakko avautua. Uuniin osa 2: Vain elämää.

Pidän itseäni melko kaikkiruokaisena television katselijana eikä minua niin haittaa katsoa ostos-tv:ta tai the Hills-maratonia, mutta tämä Vain elämää on kyllä aivan täyttä sontaa. Joskus voin kuvitella, että tv-ohjelmaa suunnitelle käy niin, että ohjelma näyttää paperilla pirun hyvältä ja käytännössä sitten floppaa, tai vaikka päin vastoin. Tämä kuitenkaan ei toimi millään tasolla, vaikka sitä kuinka pyörittelisi.

Paperilla: Otetaan Suomen ärsyttävimmät artistit ja laitetaan ne itkemään pöydän ympärille.
Käytännössä: No se on itse asiassa juuri sitä mitä luvataan.

Olen tiennyt tuon konseptin tosiaan jo pitkään, enkä ole ohjelmaa koskaan katsonut, koska se kuulostaa aivan hirvittävältä. Pidin kuitenkin takaraivossa jonkinnäköistä ikkunaa auki, että saattaa kuitenkin olla hyvä ohjelma kun sitä katsoo. Mutta ei, asia oli juuri päin vastoin.

Koko viikonlopun pyörittelin tätä hommaa päässäni ja mietin, että miten kummassa tätä katsoo joku ja toisekseen, miten siitä on vielä päätetty tehdä toinen kausi, TOINEN?

Siinä mielessä tämä ei niin suuri ongelma ole, koska tuota ohjelmaa ei tarvitse katsoa ja tv:n voi vaikka sulkea kokonaan, mutta silti se pelkkä tieto siitä, että jotain tämänkaltaista pyörii televisiossa viikosta toiseen kaivaa minua niin syvältä ja tuntuu kuin joku raastaisi sisuskalujani Jukka Pojan nasaaliäänellä ja Pauli Hanhiniemen otsatukalla. Uuniin sanon minä.

Kemopetrol oli joskus ihan kiva bändi.

wouwouwoo, jeijeijee, huomenna onkin sitten tiistai.