maanantai 1. heinäkuuta 2013

Uusia kokemuksia

Käytiin perjantaina pelaamassa ensi kertaa Sipoon Nevas Golf. Minulla henkilökohtaisesti ei ollut mitään käsitystä koko kentän olemassaolosta ennen kuin pari päivää ennen joku kysyi, että lähdetkö, ja empimättä vastaus oli kyllä. Ja kyllä kannatti.

Nevas golf koostuu kolmesta eri ysistä: Kettu, Karppi ja Rapu. Nimistä en tiedä mistä ovat alkunsa saaneet, mutta olisi hauska kuulla, onko esim. Ravun kutosväylällä klubin puheenjohtaja lyönyt rapua vesiesteestä pallon sijaan vuonna 1983? Tuskin, mutta toivottavasti jokin hauska tarina näihin liittyy.

Kenttä itsessään oli jotain aivan muuta, mitä olen koskaan nähnyt. Melko vanhan liiton kenttä. Paljon kapeita doglegejä, eikä ajurilla tullut avattua kuin pari kolme kertaa. Kenttä oli toki myös melko lyhyt ja par nelosilla pääsi raudoilla hyvin aina 120-150 metriin lipusta. Mikäli pelaisi kentän useammin, olisi varmasti mahdollisuuksia myös eagle-yrityksiin oikealla kierteellä, kentän tullessa tutuksi.

Kaiken kaikkiaan mukava kenttä ja vieläpä todella hyvässä kunnossa. Kirsikkana kakun päälle vielä oma peli kulki, joten Nevas Golfista jäi todella hyvä maku.


#10 viheriö vasemalla

 #11 tiillä

 
Mukana herrasmiehet Bagel, Tiger Kukkonen sekä Sergio Gardio 





Tuloslaskentaa kierroksen jälkeen

Händäri hilautuu alaspäin hitaasti, mutta varmasti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti