Mutta asiaan. Mietin tänään pelattuani aivan hirveän kierroksen, että miten laskettelu ja golf ovat aivan täysin erilaisia harrastuksia. Molemmat ovat yksilölajeja, tarvitaan hyvät välineet ja kovaa keskittymistä. Aloin miettiä, että koska minulle on viimeksi ollut huono laskupäivä. Aina päivän jälkeen on leveä hymy naamalla ja voi sanoa, että on oppinut jotain uutta. Mutta miten sitä edes määrittelisi huonon laskupäivän. Ei välttämättä mitenkään, koska ei ole oikein muuta tavoitetta kuin laskea hyviä reittejä. Toki joskus harmittaa, jos kiivetty mäki tai seinä ei olekaan hyvällä lumella, mutta toisaalta huono alusta kehittää taitoja ja voi olla tyytyväinen siihen. Kolokierroksen jälkeen on lähes aina pettynyt itseensä ja se kuuluisa tatti on kasvanut otsaa. Kierroksen aikana myös koetellaan hermoja ja kirosanat kaikuvat usein ilmoille. Silti odotan seuraavaa kierrosta kuin kuuta nousevaa.
Kehittyminen on kuitenkin se yhdistävä tekijä, joka jaksaa pitää mielenkiinnon yllä näitä lajeja kohtaan. Jatkuvat onnistumisen tunteet, kun oivaltaa jotain uutta tai tekee jotain paremmin. Se on aika uskomattoman hyvä tunne ja onnistuminen juuri näissä lajeissa tuntuu paremmalta kuin muissa. Kaato keilauksessa ei tunnu minusta juuri miltään, mutta birdien nappaaminen tai hyvällä linjalla laskettu seinä merkitsee enemmän kuin mikään.
Hyvä mäkipäivä
Huono Golfpäivä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti