Korkkaus

Lauantaina se nyt sitten tapahtui, Kolin kuuluisa tuolihissi pyörähti käyntiin kello kymmenen. Joensuun kovimman laskijat olivatkin paikalla jo hyvissä ajoin ja isoksi yllätykseksi, niin oli moni muukin. Rinneravintola oli lähes täynnä jo ennen avausta ja mikseipä olisi, melko pitkään tuota avausta kaikki ovat odottaneet. Toisaalta seuraavillekin viikonlopuille riittää odottamista, kun lisää rinteitä aukeaa ripotellen. Ja tietenkin olisihan se kivaa päästä jo sitä puuteria tuikkaamaan, mutta sitä varmasti saa odotella tammikuun lopulle asti.

Pakkohan se oli juoda heti vähän Tazzaa. Jotkut asiat ei vain muutu.

Lumitykit laulavat alkutalvesta 24/7

Aurinkokin näyttäytyi, mutta valitettavasti väärällä puolella Kolia.

Meillä on tänä talvena myös käytössä pari kappaletta GoPro-kameroita ja niillähän oli pakko alottaa leikkiminen heti alkuunsa. En tiedä onko siinä mitään järkeä näillä leveysasteilla, mutta hauskaahan se on ja voipahan sitten ihastella omaa tekemistä vielä kotona. Otin muutaman screencapin näytille.

Jaksan varmaan tulevaisuudessa päivitellä tätä blogiakin paremmalla innolla kun on jotain tekemistä ja kuvattavaa. Eli näitä laskujuttuja tulee varmasti aika paljon.

-Kajtsu

Mukataidetta

Sain pari viikkoa sitten kutsun kaverini mainostoimiston 1v synttäreille. Jätin aika viimetinkaan ilmottautumiseni, mutta päätin onneksi lähteä. Täytyy sanoa, että parasta on juhlat, jossa on täysin entuudestaan tuntemattomia ihmisiä. Varsinkin Joensuun kokoisessa kaupungissa tuntuu, että piirit ovat aina samat eikä kauheasti tutustu uusiin ihmisiin. Tänä viikonloppuna noita uusia tuttavuuksia tulikin sitten roppakaupalla ja hyvä niin. 

Kaikki halusivat päästä kuvatuksi Vaganza kyltin alle.

 Juhlissa oli esillä erilaisia mukataitellisia teoksia. Lisäksi nähtiin myös pari kappaletta performanssiesityksiä, mukataiteellisia niin ikään.

Joensuussa kun ollaan, niin jatkot oli luonnollisesti Kerubissa.

 Kiitos vielä erityisesti Vaganzalle hienoista kekkereistä. Näitä viikonloppuja voisi olla enemmänkin.

Kajtsu

Koli

Kun rakkaimpana harrastuksena on laskettelu, on syksy aina loputonta odottelua. Jäätävä hotsitus päästä mäkeen alkaa aina heti viimeisen golf-kierroksen jälkeen. Loputonta laskuleffojen katselua, suksien hypistelyä ja uusien kamojen kyttäilyä netistä.

Kotimäkenä minulla on muutaman vuoden ajan ollut Joensuun lähellä sijaitseva Koli. Laskupäiviä vuodessa tulee kiitettävät 20-30 vuodessa. Ei mitään aivan maagisia määriä, mutta pahempaan nälkään auttaa ja pääsee ylläpitämään joitan laskutaidon rippeitä ja joskus jopa saa itsestään jotain irti ja oppii uutta.

Alkutalvesta kannattaa käydä Kolilla, ennen kuin Pielinen on jäätynyt.

Hieman ehkä kotiinpäin vetäen sanoisin, että Koli on Suomen yksi parhaista paikoista laske. Korkeuseroa ei ole niin paljon kuin Ylläksellä tai Levillä, eikä puuteripätkät vedä vertoja Pallaksen pitkille lojotuksille, mutta haastavia lyhyempiä hiddenspotteja löytyy enemmän kuin ehtii laskemaan. 

Lisäksi Kolin tunnelma on jotenkin erityinen. Ei aivan samanlainen kuin Lapissa eikä samanlainen kuin etelän rinteissä. Pielisen maisemat luovat jokseenkin omalaatuisen fiiliksen.

Kaivoin vähän kuvia viimevuosilta. Toivottavasti saan tulevana talvena vielä parempia kuvia ikuistettua ja hetkiä koettua. Toivottavasti kohta pääsisi jo mäkeen.

Hidden spoteilta löytyy jyrkkää.

Tuomas ja Koli-Legenda Pullis.

Susirajalla riittää lunta.

Vaativat pätkät on myös merkattu valmiiksi.

Yksi hienoimmista laskukuvista, joita olen nähnyt Kolilta otettavan tai itsestäni. Harmittaa vain, etten ollut itse kameran takana. @‎ Elena Haarlaa

Parkkiksen linja

 Hauskaa kauden odottelua kaikille alamäkiurheilun ystäville.

Kajtsu

Kunnon viikonloppu

Pitkästä aikaa olen saanut kuntoilusta kiinni. Mennyt tämä viikonloppu äärimmäisen mukavasti ilman turhia dokailuja. Perjantaina ja lauantaina kävin pajalla ja tänään pelaamassa koripalloa.

Laskeskelin tänään, että viimeksi olen pelannut koripalloa vuonna 2002, eli silloin kun eurot oli uusi juttu. Siitä on jo hieman aikaa. Mutta täytyy itseä kehaista sen verran, että pelaaminen meni paljon paremmin kuin olin kuvitellut. Ajattelin, että hankaluuksia tulee sellaisissa asioissa kuin kuljetus, heittäminen, puolustaminen. Eli periaatteessa ajattelin, että en pysy mukana menossa ollenkaan. Mutta mutta, kuljetus ja varsinkin kauempaa heitot oli aika hallussa. En nyt tarkoita mitään Teemu Rannikko - hallussa, mutta niin, että höntsäpeleissä pärjäilee. Ja tuntuihan se äärimmäisen hyvältä kun sai kolmosen uppoamaan sukkana pelitilanteessa. Pakko alkaa käymään joka sunnuntaina pelaamassa.

Uuniin osa 3

Olen saanut viimeaikoina muutamalta taholta toiveen kirjoittaa eräästä tärkeän raastavasta asiasta. Itseäni tämä asia ei niin ärsytä, enemmänkin huvittaa ja tarjoaa varsinkin porukalla aina hyvät naurut. Mutta se tosi asia, että se ei minua syö sisältä kuten kiilakorot ei tarkoita sitä etteikö se joutaisi uuniin. Jotkut asiat vain kuuluvat uuniin piti siitä tai ei. Elikkäs Uuniin osa 3: Äidit Facebookissa.

Nyt ei puhuta siis facebook-käyttäjien omista äideistä, jotka eivät juurikaan uskalla päivitellä mitään yksityisiä asioita vaan kyseessä ovat nämä melko tuoreet äidit, jotka esittelevät estoitta jälkikasvunsa tekemisiä usein kuvienkin muodossa. En tiedä mitään kamalampaa kuin kuvan 1v Jasperista, joka on levitelly purkillisen Jacky-makupalaa naamalleen. Nämä tälläiset kuvat ja päivitykset yrittävät olla hauskoja, mutta suurin osa kuitenkin on tyyliä "katsokaa kun meidän Jannyca meni vitriinin hyllylle" tai miten on taas ostettu uusi Severi-rekisterikilpi lastenvaunuihin. Se ei muuten kiinnosta ketään.

Meidän ihana Misca vähän syö. Ihanaa... NOT!!

Tein hieman taustatutkimusta myös aiheeseen. Parhaat tieteelliset tutkimukset näistä aiheista löytää suomi24-sivustolta (yksi parhaita sivustoja muuten). Kävi ilmi, että jotkin nuoret äidit myöskin pitävät tälläistä toimintaa typeränä. Eli jos ei edes muita äitejä kiinnosta nämä "meidän Jani-Petteri kävi tänään ekaa kertaa potalla" -jutut, niin kenelle niitä oikein päivitellään. Toisaalta, onhan noita idiootteja joka lähtöön. Ja voin jo itseasiassa nähdä sen silmissäni kun nyt joku ahkera facebook-äiti tästä pahoittaa mielensä ja miettii, että "vittuako työnnät sitä blogias tänne facebookkiin?!" Pahoittelut sinulle, voit kirjoittaa minusta blogiisi. Laita linkki niin käyn lukaisemassa.

Entä miten näille lapsille tapahtuu kun varttuvat? Alkavatko ne jossain kohtaa huomata, että "perhana, mun mutsi on aikamoinen douch" vai kasvaako näistä Nicoista ja Jennyistä samanlaisia kuin vanhempansa. Tilaahan näille "menin tänään lääkäriin kun kauhea ripuli yllätti, mutta kaikki on nyt kunnossa se olikin vain kuppa" -päivittäjillekin on vielä. Ihanaa.

Amen Morpheus!!

Taidan kyllä jättää tän Uuniin palstan vähäksi aikaa. Liikaa negatiivisia juttuja lyhyelle ajanjaksolle. Jotain positiivista ensi kerralla.

Hauskaa viikonloppua tytöt ja pojat.

-Kajtsu

Uuniin osa 2

Maanantain kunniaksi ajattelin, että on hauska hieman taas tylyttää jokin ilmiö maanrakoon. Kun aloitin tämän juttusarjan nimeltä Uuniin, sain äärimmäisen hyvää palautetta ja siitä tuli itselle niin hyvä mieli, että pakko tuottaa lisää tälläistä sisältöä.

Kuten aikasemmassakin kirjoituksessa mainitsin, ei kaltaiselleni positiiviselle nuorukaiselle tule vastaan kauhean monia asioita, jotka alkaisi hirveästi mieltä painamaan ja sylettämään. Nyt kuitenkin menneenä viikonloppuna törmäsin johonkin täysin vastenmieliseen ilmiöön. Olen tämän ilmiön olemassa olosta ollut kyllä jo pitkään tietoinen, mutta nyt kun se varsinaisesti kosketti omaa elämääni, on siitä vain pakko avautua. Uuniin osa 2: Vain elämää.

Pidän itseäni melko kaikkiruokaisena television katselijana eikä minua niin haittaa katsoa ostos-tv:ta tai the Hills-maratonia, mutta tämä Vain elämää on kyllä aivan täyttä sontaa. Joskus voin kuvitella, että tv-ohjelmaa suunnitelle käy niin, että ohjelma näyttää paperilla pirun hyvältä ja käytännössä sitten floppaa, tai vaikka päin vastoin. Tämä kuitenkaan ei toimi millään tasolla, vaikka sitä kuinka pyörittelisi.

Paperilla: Otetaan Suomen ärsyttävimmät artistit ja laitetaan ne itkemään pöydän ympärille.
Käytännössä: No se on itse asiassa juuri sitä mitä luvataan.

Olen tiennyt tuon konseptin tosiaan jo pitkään, enkä ole ohjelmaa koskaan katsonut, koska se kuulostaa aivan hirvittävältä. Pidin kuitenkin takaraivossa jonkinnäköistä ikkunaa auki, että saattaa kuitenkin olla hyvä ohjelma kun sitä katsoo. Mutta ei, asia oli juuri päin vastoin.

Koko viikonlopun pyörittelin tätä hommaa päässäni ja mietin, että miten kummassa tätä katsoo joku ja toisekseen, miten siitä on vielä päätetty tehdä toinen kausi, TOINEN?

Siinä mielessä tämä ei niin suuri ongelma ole, koska tuota ohjelmaa ei tarvitse katsoa ja tv:n voi vaikka sulkea kokonaan, mutta silti se pelkkä tieto siitä, että jotain tämänkaltaista pyörii televisiossa viikosta toiseen kaivaa minua niin syvältä ja tuntuu kuin joku raastaisi sisuskalujani Jukka Pojan nasaaliäänellä ja Pauli Hanhiniemen otsatukalla. Uuniin sanon minä.

Kemopetrol oli joskus ihan kiva bändi.

wouwouwoo, jeijeijee, huomenna onkin sitten tiistai.

Kajtsun Pipotehdas

Nyt olen viimein päässyt siitä kesästä yli ja varmin merkki siitä on Pipotehtaan käynnistyminen. Eipä ole kauhean kovaa motivaatiota ollut kehitellä uusia pipoja lämpimillä keleillä. Mutta nyt on kuitenkin ajatukset suunnattu täysin tulevaan talveen ja lasketteluun. Näin opiskelijana ei ole kauheasti fygyä laittaa jatkuvasti uusiin vaatteisiin, joten olen huomannu, että uusi pipo piristää kummasti aina silloin tälläin ja tulee myös huomattavasti halvemmaksi. Tämän ovat huomanneet aikanaan myös kaverini, joilta alkoi tulla kyselyitä, josko saisin heidän päänsä peittoon. Tästä se ajatus sitten lähti: Kajtsun Pipotehdas.

Mistään suuresta bisneksestä ei voi puhua ja mitään satojen kappalleiden massatilauksia ei Intersportilta tule, mutta kivaa harrastelua kaiken muun ohella ja se on äärimmäisen palkitsevaa nähdä kun joku on aidosti tyytyväinen mun tekemään tuotteeseen.

Koko piponvirkkaushomma lähti liikkeelle jo 2005, kun lähdimme kaverin kanssa alpeille. Tiesin kaverini virkkaavan pipoja ja kävin ennen reissua ostamassa virkuukoukun ja yhden kerän lankaa. Lentokoneessa sain sitten opetusta ja koneen laskeutuessa keski-eurooppaan, oli ensimmäinen piponi jo lähes valmis. Tuolloin elettiin aikamoista buumia ja tuntui, että lähes jokainen lautailija ja laskettelija teki pipoja. Itse vaan en älynnyt lopettaa muodin mukana ja noita tekeleitä tulee talvisin aika liukuhihnalta edelleen.

Tässä kaksi ensimmäistä tekelettä tulevaan talveen.

Fiskare.

Pörö. Tämä kappale on menossa kaverille Helsinkiin.

Lisää työnäytteitä: Kajtsun Pipotehdas Facebookissa.

Tappioton putki

Koripalloilun ammattilaisena kerron taas oman näkemykseni Joensuun Katajan otteista. Kataja kohtasi tänään siis Tapiolan Hongan.

Takaraivossa kaikilla mylvi vahvana muistot viime kohtaamisesta, jolloin Espoon jätti lähes raiskasi pienen ja viattoman Joensuun. Itsekin jo aloin pyöritellä päässäni ajatusta, että nyt taitaa tulla se ensimmäinen tappio, jonka todistan paikan päällä. 

Peli alkoi Katajalta vahvasti ja loppui myös vahvasti. Siinä välissä nyt oli kaikenlaista, mutta en jaksa niistä löpistä. Arvioni siis Katajan otteista tänään on, että voitto kuin voitto. 77-65

Yksinäinen fanirumpu odottaa soittajaansa ennen ottelua

 Katsomosta löytyi myös tuttuja. Myös Hanno Möttölä oli paikalla, mutta en kehdannut mennä työntämään kameraa naamariin.

  

Itse Teukka Rannikko, Turun ihme, vapariviivalla.

Julli pelasi niin ilmiömäisesti tänään, että ansaitsi paikan haastatteluun.

 Antaa vielä se tappio odotuttaa itseään, mutta tämähän käy. Odotan, että tää alkaa menemään niin pitkälle, että mulle aletaan tarjota ilmaisia lippuja, jotta Kataja voittaa.

Kokkarit ja muuta mukavaa

Mukavan vauhdikas ja juhlapainotteinen viikonloppu lähenee loppuaan. En muista koska olisin viimeksi ollut kunnolla ulkona kavereiden kanssa. Tai no. Ainakin yrittänyt bilettää tappiin asti. Tuntuu, että vanhalta mieheltä ei enää onnistu. Ei enää jaksa puskea sinne neljään asti. Illat päättyy kerta toisensa jälkeen ennen kahta. Pelon sekaisin tuntein odotan koska alkaa käymään sama harrastuksissa ja vanha koira ei enää opi uusia temppuja. Vielä ei onneksi ei ole näköpiirissä ja ehkä myös hyvä, että juuri dokaaminen jää hieman vajaaksi kuin, että vauhti vain kiihtyisi.

Jokatapauksessa, mulla oli hauskaa näinkin. Perjantaina oli kokkarit ja lauantaina kotibiletyyliset illanistujaiset.

Tältä mä ajattelin, että kaikki näyttää perjantaina. (kuva: Moods Of Norway)

Porukka oli tyylikkäänä. Pitäisi varmaan alkaa valjastamaan järkkäriä enemmän näissä tapahtumissa.

Tapahtumapaikka oli komea. En kyllä muista minkä niminen huvila on kyseessä, mutta lähellä joensuunparhaatuimarannat.comia.

Lauantaina ahtauduimme tähän pieneen asuntoon melko suurella porukalla. Mutta oli mukavan tiivis tunnelma.

Hauskaa alkavaa viikkoa.

-Kajtsu